Paula Kempas, fysioterapeutti
Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Vantaa
Työskentelen aikuisneurologisten asiakkaiden parissa pääkaupunkiseudulla. Erityisosaamista minulla on selkäydinvamman, aivovamman ja aivoverenkiertohäiriöiden kuntoutuksesta. Olen kartuttanut fysioterapian osaamista myös kansainvälisesti asuessani ja työskennellessäni Itävallassa.
Lähestymistapani on kokonaisvaltainen. Kartoitan asiakkaan lähtökohdat ja ohjelmoin terapian pitkällä tähtäimellä valmennustyyppisesti. Pyrin löytämään asiakkaan kanssa yhdessä motivoivia ja kuntoutumista tukevia liikuntamuotoja sekä harjoitteita. Olen toiminut pitkään vammaisurheilun parissa. Vapaa-ajalla saatat nähdä minut maantiepyörän selässä tai laskettelurinteessä hiihdonopettajana.
Riikka Mäkelä, fysioterapeutti, Bobath-terapeutti
Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Tampere
Työskentelen Coronarian Tampereen toimipisteellä. Olen erikoistunut aikuisneurologiseen kuntoutukseen ja työskentelen esimerkiksi aivoverenkiertohäiriö-, aivovamma-, selkäydinvamma- sekä MS-kuntoutujien kanssa. Olen toiminut aiemmin myös urheilun parissa.
Lilian Nieminen, fysioterapeutti
Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Lahti
Olen tehnyt pitkään töitä neurologisten asiakkaiden kanssa. Kohtaan asiakkaitani psykofyysisen fysioterapian lähestymistavalla ja näen ihmisen kokonaisena ja ainutlaatuisena. Keho ja mieli muodostavat kokonaisuuden ja ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Yhdessä kokeillaan ja harjoitellaan. Parhaat hetket ovat asiakkaan kokemat oivallukset ja onnistumiset. Asiakkaan itsensä tuntemisen myötä luodaan hänelle parempia edellytyksiä pärjätä omassa arjessa.
”Tässä ja nyt hetkessä - kohti tulevaa”.